2014/04/04

Isäni.

Anteeksi pieni hiljaiseloni... nyt on alkanut vähän uudet kujeet meikäläisen elämässä, joten olen ollut tämän viikon aika uupunut (nukkunut kuin tukki!) ja päästäkin vähän pyörällä kaiken uuden opeteltavan asian kanssa, mikä on ikävä kyllä näkynyt blogin päivityksessä - tai lähinnä se puuttumisena. :( Kevät onkin todennäköisesti melko kiireistä aikaa meillä, joten häähommien hoitaminen voi tehdä vähän tiukkaa, samoin kuin bloggailukin, mutta yritän parhaani täälläkin! :) Sitten asiaan:

DIY-asiaa!
Lupasin jo aikaa sitten kertoa teille eräästä TeeSeItse- ideasta, jonka toteutin isänpäivänä viime syksyllä, kun hääpäivämme oli jo lyöty lukkoon. Nyt on aika lunastaa ne lupaukset ja kertoa tekemistäni DIY- kalvosinnapeista.

Kuva: By ©VaaleaLilja

Ilahduta rakkaita
Nämä ovat mielestäni ihan hauska ja henkilökohtainen lahja paitsi isänpäivään myös vaikka omalle sulhaselle/ kumppanille hääpäivän aamuna. Tai miksei myös bestmaneille, jos he ovat myös morsiamelle läheiset, kuten meidän tapauksessa on. :) Eihän nämä tietenkään mitää huippulaatua ole, mutta itsetehdyt tuotteet ovat mielestäni aina sen verran kaunis ele, ettei sen niin väliä!

©VaaleaLilja

Annoin omalle isälleni nämä kalvosinnapit isänpäivälahjaksi pieneen rasiaan aseteltuina ja korttina oli runo, johon olin kirjoittanut lapsuusmuistojamme ja pyynnön isälleni kunniatehtävään, eli saattaa minut, tyttärensä, alttarille. Isin ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun hän luki runon. Vaikka isäni ei ole mitään hempeilijätyyppiä, oli hän selvästi otettu ja liikuttunut runosta! Äitikin sitä moneen kertaan ihasteli, sillä tämä oli hänellekin täysi yllätys. Mites te muut, jotka tulette saatetuiksi, muuten esititte saattajallenne kyseisen pyynnön? :)

Mitä ihanaa äitienpäivään?
Isänpäivälahja oli siis onnistunut kaikin puolin, mutta nyt pohdin kuumeisesti, mitä oikein keksisin äidille äitienpäiväksi!? Onko teillä jotakin ihanaa ideaa, jolla muistaa äitiä tämän erityisen vuoden äitienpäivänä? :) Kertokaa ihmeessä, sillä haluaisin kovasti tehdä äidillekin tällaisen (ainakin omasta mielestäni) kauniin yllätyksen!

PS. Voit lukea lisää kalvosinnappien tekemisestä: DIY- sivultani

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti